Miehen ja naisen paikka parisuhteessa

Nykypäivänä vältellään ajatusta siitä, että miehellä ja naisella olisi ne perinteiset roolit parisuhteessa tai perheessä. Sen sijaan uusi trendi on metroseksuaalit miehet, uraan keskittyvät naiset ja tasapuolisuus aivan kaikessa.

Voisin näin äkkiä arvioida, että suurin osa meidän suhteen riidoista tulee nimenomaan keskenäisestä väännöstä koskien meidän kummankin paikkaa parisuhteessa.
Toisaalta me kummatkin haluaisimme tasapuolisuutta aivan kaikessa, mutta se vain ei ole käytännössä mahdollista.

Olemme kumpikin opiskelijoita, mutta vain minä käyn koulun ohella töissä. Asia ei kuitenkaan ole niin, että minä olisin se, joka tuo leivän meidän pöytään, vaan poikaystävällä on vanhemmat jotka tukevat häntä rahallisesti.
Asia on täysin OK minulle, on hienoa että jollakin on tuollainen mahdollisuus, ja totta kai rahallinen avustus vaikuttaa positiivisella tavalla myös minun elämääni.

Onko tässä tilanteessa kuitenkaan oikein, että kaikki kotiaskareet jaetaan tasan
puoliksi miehen ja naisen välillä? Onko oikein, että toinen joutuu koulu- JA työpäiviän jälkeen vielä osallistumaan kotitöihin täysin samalla panoksella kuin se, joka on päässyt kotiin jo klo 15?

Hyvin usein saan klo 21 töistä päästyäni puhelinsoiton häneltä, jolloin hän pyytää minua käymään ruokakaupassa illallista varten. Lähes aina hän kylläkin tekee ruoan, mutta joskus olisi mukavaa että se ruoka odottaisi kotona ilman kaupassa käyntiä.
Myös ne kerrat, kun kotona olisi siivottu minun ollessa poissa, voi varmasti laskea 10 sormen avulla. Jos tasapainoilee jo koulun, työn, parisuhteen ja ystävyyssuhtiden välillä, haluaisi viikonloput pyhittää jollekkin muulle kun siivouspäivälle!

Vaikka kuulutankin kovaan ääneen tasapuolisuutta, on jotkut roolit silti mielestäni vain naisille tai miehille. Kyllä minä oletan, että poikaystäväni osaa asentaa uuden astianpesukoneemme, osaa kasata uuden kirjahyllyn tai avata tukkiutuneen viemärin. Uskon hänenkin automaattisesti olettavan, että minä olen se, joka ompelee napin takaisin paikoilleen, leipoo pullat vierailijoita varten tai silittää juhlavaatteet.

Summa summarum, kuuluisi tasapuolisuus olla mielestäni suhteellista. Sekoittamalla perinteiset roolit ja uuden modernin ajattelutavan, päästään hyvin lähelle hyvää roolijakoa. Haastellista tässä vain on se, että minun mielipiteeni tästä aiheesta ei ole se ainoa...



Muutama kuva vielä:

Tästä se lähtee

Olen jo jonkin aikaa lukenut toisten blogeja, mutta nyt tuntui sopivalta ajalta aloittaa myös oma.
Olen hiukan yli 20 vuotias nuori nainen pääkaupunkiseudulta, ja asun avoliitossa rakkaan poikaystäväni kanssa. Vaikka asumme kaksin ilman pieniä kaksi- tai nelijalkaisia, tuntuu välillä tämän ison kaksion olevan aivan liian pieni meille.

Meidän kahden suhdetta voisi kuvailla hyvin vaihderikkaaksi. Yhteen päivään saattaa mahtua suuria rakkaudenosoituksia, järkyttävän kovaäänistä tappelua, mykkäkoulua sekä sopuisaa yhdessäoloa ilman mitään extraa.
Saatamme ulkopuolisten silmiin näyttää hyvinkin riitelevältä pariskunnalta, ja joidenkin mielestä ehkä jopa epäsopivilta toisillemme. Meillä kuitenkin on oma tapa olla suhteessa ja toivon muidenkin ymmärtävän sen.

Monen muun parin keskustelut tietyistä aiheista jää keskustelun tasolle, tai niistä voidaan nätisti jutelle kuunnellen toinen toistaan. Meillä asia ei mene näin. Kumpikin meistä on hyvin tempperamenttinen ja oma mielipide on saatava myös toisen ymmärrykseen, hinnalla millä hyvänsä. Siinä missä toiset keskustelevat aamukahvilla Afrikan lasten tilanteesta, meillä keskustelu on muuttunut henkiseksi taistoksi toista vastaan.

Kolikon kääntöpuolena tälle on se, että myös rakkautemme ja sen osoitus toiselle on hyvinkin intohimoista ja puhdasta. Jos riitelemme tunteella, myös rakastamme tunteella. En tiedä ketään, joka saisi minut nauramaan, onnelliseksi, tuntemaan oloni maailman tärkeimmäksi tai iloitsemaan samalla tavalla kun poikaystäväni saa.

Uskon vakaasti, että meidät on luotu toisillemme.